Näillä pintamateraaleilla olohuoneemme uudistuu!

by - heinäkuuta 22, 2017



Aiemmin kerroinkin, että olohuoneen lattiamateriaalien alta löytyi hyväkuntoinen lautalattia. Lautalattian käsitteleminen alkaa vasta sen jälkeen, kun pönttöuuni on asennettu ja seinät saadaan käsiteltyä. Alustavasti olemme päättäneet, että lattia maalattaisiin Virtasen Maalitehtaan Porstua-lattiamaalilla, jonka sävy olisi vaaleanharmaa. Olen miettinyt, pähkäillyt ja jossitellut kiiltoasteen kanssa, että minkä valitsemme. Samalla lattiamaalilla tullaan maalaamaan koko keskikerros, joten päätös uloittuu laajemmalle alueelle, kuin pelkästään olohuoneeseen. 



Seinät sen sijaan aiotaan levyttää 12mm huokoleijonalevyllä. Se on hengittävä puukuitulevy sisäpuolen eristykseen. Täydellinen siis Rintamamiestaloon. Kun seinät on levytetty, ne liisteröidään ja päällystetään lumppupaperilla. (Tästä aion tehdä kokonaan oman postauksensa  kun aihe on ajankohtainen)  




Tarkoituksena oli maalata lumppupaperi pellavaöljymaalilla, mutta käytyäni Wanhan Restauroinnissa Turun jokirannassa kuulin, että ihan valkoinen pellavaöljymaali kellastuu öljyn vuoksi. Sitä pitäisi taittaa johonkin sävyyn, jotta kellastumista voitaisiin hallita. Tässä ei olisi ollut ongelmaa jos lattia olisi valkoinen, mutta koska se on harmaa niin en uskalla ottaa riskiä siitä, että sävyt olisivat yhdessä hassunnäköiset.  Hyvän asiakaspalvelun tuloksena päädyimme loistavaan ratkaisuun eli ostamme kalkkijauhetta, joka sekoitetaan veteen. Kyseessä on siis kalkkimaali, joka pysyy valkoisena ja on myöskin hengittävä materiaali. 

Muurin tai oikeastaan hormien kanssa meillä olikin ongelmia ja en hengähdä sen kanssa ennen kuin pönttöuuni on asennettu ja näen omin silmin, että se paikallaan, oikeassa hormissa ja toimiikin vielä. Onneksi sen suhteen on ollut ammattilaisia, jotka ovat auttaneet parhaansa mukaan.  Nyt olohuone elää mukavaa vaihetta, kun alkaa pikkuhiljaaa pääsemään oikeaan asuunsa!


You May Also Like

2 kommenttia

  1. Kiva seurata valtaisaa projektianne täältä blogista :-) Ihanalta kodilta tuo talonne vaikuttaa. Laittaisit vain enemmän kuvia remontin eri vaiheista, vaikka purkuvaihe ei niin esteettinen olekaan. Uskon että monia kiinnostaa koko prosessi.
    Talosta tulee varmasti upea aikanaan.

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla kommentistasi. Niitä ei-esteettisiä kuvia on tulossa! :-) Yritän aina muistaa ottaa kuvia, vaikkakin puhelimella. Ennen remonttia minulle oli itsestäänselvyys, että kuvaan mahdollisimman paljon remonttivaiheita ja nyt joutuu muistuttamaan itseään kuvaamisesta.

      Poista

Hei, minä pidän kommenteistasi!

Instagram