Varpublogit -uusi blogikoti

by - elokuuta 31, 2017

Varpublogit, Turku, blogiyhteisö

Varpublogit, Turku, blogiyhteisö



Varpublogit, Turku, blogiyhteisö

Varpublogit, Turku, blogiyhteisö

Varpublogit, Turku, blogiyhteisö


Viime lauantaina vietin päivää Varpublogit-yhteisön bloggaajien seurassa, sillä 1.9. lähtien olen osa paikallista blogiyhteisöä! Päivä oli antoisa ja meni supernopeasti. Aloitimme päivän workshopilla Aboa Vetus&Ars Novassa, jossa vietimme päivän ensimmäisen osuuden. Lisäksi ruokailimme Bowlerissa ja ehdimme siinä välissä kuvata Turkuaiheisessa valokuvaskabassa!

Ajattelin tämän paljastuksen kunniaksi kertoa hieman itsestäni uusillekin lukijoille. Olen äiti kahdelle pienelle pojalle. Vilkkaiden ja temperamenttisten poikieni lisäksi meidän kotona asuu isompikin mörökölli, nimittäin mun aviomies.

Viime toukokuussa astuttiin isoihin saappaisiin, kun muutettiin 70 vuotta vanhaan omakotitaloon. Vuoden verran etsimme sopivaa taloa ja meillä oli omat kriteerimme. Tärkein oli, että halusimme talon sijaitsevan Turun suurkeskustan alueella ja halusimme, että vanhaa rintamamiestaloa ei oltaisi remontoitu liikaa. Hyvää kannattaa odottaa, sillä viimein eteemme tuli tämä talo, joka tuntui kodilta välittömästi!

Aasinsiltana oli siis se, että ikivanhassa talossa elämme ja tätä me yritämme lapsiperhearjen keskellä remontoida omien taitojemme mukaan. Remontti elää vahvasti blogissa mukana ja odotan sitä päivää, että pääsen myös sisustamaan täällä. Huone kerrallaan. Rakkaudella.

Haluamme remontoida talon vanhaa rakennustapaa kunnioittaen, suosien luonnollisia ja hengittäviä materiaaleja ja tietenkin säästäen mahdollisimman paljon vanhaa.

Eli tervetuloa mukaan #hellomynameislilli-blogin matkaan mukaan ja tähän ikivanhaan taloon, joka blogin temmellyskenttänä toimii!

Nyt kannattaa viimeistään ottaa Varpublogien somekanavat haltuun! (Nettisivut, facebook ja instagram)







You May Also Like

0 kommenttia

Hei, minä pidän kommenteistasi!

Instagram