Habitare -mitä lähti mukaan?

by - syyskuuta 19, 2017








Vuoden kohokohta on Habitare. Tänäkin vuonna. Vierailimme messuilla perjantaina ja koska messut alkoivat jo keskiviikkona, oli selkeää mitkä jutut olivat nousseet ylitse muiden muutaman päivän aikana sosiaalisessa mediassa.

Oma lempparini oli kuitenkin Hakolan ja avotakan osastot, joissa värien käyttö oli mielestäni taidokasta ja osastot olivat todella houkuttelevia!

Messuilta tarttui mukaan ihanat tossut (koska rintamamiestalossa asuvilla pitää "kuulemma" olla sisäkengät) Ja koska en mielestäni ole perinteinen Aino-tai reinoihminen, nähdessäni nämä ihanat 100% villatossut, joissa pohja on kovitettu villalla ja liisterillä, olin MYYTY!

Lisäksi mukaan tarttui ihana Hakolan uutuus, Riippu Amppeli. Ja vielä kaksin kappalein. Ensin niitä mallailin olohuoneeseen, mutta nyt kun olen niitä ihastellut, sopivat ne makuuhuoneeseen tai miksei keittiöönkin.

Ajattelin siivota makuuhuonetta ja saada loputkin pahvilaatikot siivottua pois, sillä seuraava remonttikohde tulee olemaan pesuhuone ja kellari. Joten on tärkeää, että makuuhuone on rauhallinen ja siksi siitä olisi tarkoitus saada pienellä vaivalla seesteinen. Eli korkkilattia jää nyt hetkeksi vaneripintaisten seinien kanssa meitä ilahduttamaan!



You May Also Like

2 kommenttia

  1. Ihanat tossut! Muistatko, kenen valmistamat? Tykkään myös noista kuvissa olevista kivoista amppeleista. Ihanan yksinkertaista ja niin kaunista.

    VastaaPoista
  2. Heippa Kati. Kiitos, tossut ovat weranna's-merkiltä. Amppelit ovat mielestäni niin kauniit, sopivat muotokieleltään kauniisti vanhaan taloon.

    VastaaPoista

Hei, minä pidän kommenteistasi!

Instagram