Sunnuntai Turun kaupungin alla

kesäkuuta 17, 2018







 



 

 




 





Päivä Aboa Vetus Ars Novassa

Varpugaalan goodiebagista löytyi jotakin tosi hienoa! Nimittäin Vuosikortti Aboa Vetus & Ars Nova-museoon. Niille kenelle kyseinen museo ei ole tuttu, voin kertoa kyseessä olevan mielenkiintoinen, maan alta löydetty kaupunkikortteli ja Suomen ainoa arkeologinen museo. Esikoinen innostui kovin ajatuksesta, kun näytin hänelle mistä on kyse. Nuorempi alkoi alkoi siltä seisomalta vetämään lenkkareita jalkaan ja sanoi, että lähtee myös mukaan, joten lähdin ehkä vähän soitellenkin sotaan (eli kaksivuotiaan kanssa arkeologiseen museoon)

M-Kitchen and cafe  ja museomyymälä

Museossa sijaitsee M-Kitchen ja cafe, jossa piipahdimme ensin välipalalla. Ajattelin, ettei ainakaan nälän vuoksi reissu mene pipariksi. Ravintolassa olisi ollut tänään myös Jazz-brunssi ja haikeana katsoinkin herkkuruokia ja varsinkin jälkiruokapöytää. Kävelimme myös myymälän läpi ja pojat saivat tuliaisiksi lakua ja esikoinen takoi museon sepän kanssa onnenlantin.

Museo ja Luutarha

Esikoinen oli kovin kiinnostunut kellareista ja ihmetteli löydöksiä vitriineissä. Kaikkein hauskimmat jutut olivat kuitenkin soittimet, kettupeli ja palapelit Luutarhan lisäksi. Kun pienempi lapsi oli nukkekodin lumoissa, niin isompi tutustui skannattaviin luiihn ja esineisiin ja mami juoksi siinä välissä äiti-huutojen keskellä. Luutarha oli mielenkiintoinen ja uusi tuttavuus sillä sitä ei viime vierailulla museosta löytynyt. Vanhempi sai kulutettua siinä  tovin, mutta pienempi totesi nähtyään kissan: "Toi on dinosaurus" ja jatkoi matkaansa.

Meillä oli mukava päivä. Kohta kahdeksanvuotias oli kiinnostunut ja tutustui museon antiin, mutta pienempi tietenkin leikki ja juoksi museon läpi ja sen vuoksi ehkä rajoitti hieman meidän muiden museokierrosta. Suosittelen museota kuitenkin myös pienillekin lapsille koska läpi museon leikkiminen on mahdollista.

Oletko käynyt  Aboa Vetus Ars Novassa?

lilli

You Might Also Like

0 kommenttia

Hei, minä pidän kommenteistasi!

Popular Posts